rannalle (c)

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pattaya

Suomalaisväriä Pattayalla

Maailma todellakin on pieni! Väitteen huomaat todeksi tänään jopa maapallon toisella puolella sijaitsevan Pattayan eksoottisessa ympäristössä. Edes siellä ei suomalaisia pääse karkuun, tai sielläkin pääsee nauttimaan suomalaisista palveluista ja seurasta, aivan kuinka vain. Kuten lähes kaikissa jo vuosikausia suomalaisten lomasuosikkien listalle kuuluvissa kohteissa, myös trooppisella Pattayalla elää joukko maanmiehiä, jotka ovat lähteneet sinne ainaisen kesän etsintään, töihin tai rentouttavia eläkepäiviä viettämään. Osa elää Thaimaassa pysyvästi, osa matkaa sinne muutamaksi kuukaudeksi muuttolinnun tavoin. Loman voi viettää jopa aivan omalla armaalla äidinkielellä asioiden ja kommunikoiden.

Eniten suomalaisia tulet näkemään Pattayan suosituimman ranta-alueen eli Jomtien Beachin laitamilla. Monet ovat perustaneet Pattayalle jopa yrityksen, joka takaa päivittäisen toimeentulon ja mahdollistaa ikuisessa auringonpaisteessa asumisen. Majoituksen saralla esimerkkeinä ovat vaikkapa JP House tai Maikan Majatalo, jota ylläpitää suomalais-thaimaalainen pariskunta ja jonka tiloissa toimii myös ravintola. Jos haluat ostaa tai vuokrata itsellesi talon eksoottisesta kohteesta, voit kääntyä kotimaisen Happy Homes Pattaya -kiinteistövälityksen puoleen.  Samoilla linjoilla toimii myös Majatalo & Ravintola Lemoni.

Viihteen ja aktiviteettien puolella esimerkiksi sukelluskouluja löytyy omalla äidinkielellä. Mask & Finns toimii ihan Pattayalla ja palvelee niin aloittelijaa kuin taidokasta vesipetoa. Mittatilausvaatetta voit tilata ummikkonakin Rubin & Tonyn kaupassa Soi Welcolmella, ja jo omistamiasi voit puhdistuttaa suomalaispesulassa jne. Pattaya Optical väittää sekin palvelevansa suomenkielellä. Sitä hullunhalpaa viinaa löytyy kotimaan kielellä vaikkapa Karjala Bar:in, Mustakaavun, tai Kasibaarin tiskeiltä. Niiden lisäksi menulta löytyy erilaista suuhunpantavaa, niin thaimaalaista kuin eurooppalaista makua.

Jos matkassa on lapsia, ei sen tarkoita, etteikö perheesi silti voisi ruskettua Thaimaassa kuukausiakin. Pattayalla nimittäin toimii suomalainen koulu, joka opettaa 1 – 9 luokkalaisia maksusta. Opettajat ovat suomalaisia ammattilaisia, ja voit kirjata muksusi kouluun vaikkapa vain kuukaudeksi tai pariksi.

Itse asiassa Pattayalla on niin paljon suomalaisia, että he ovat perustaneet oman Pattaya Suomi -seuran. Se ei suinkaan ole mikään muutaman tuttavan kimppakerho, vaan jäseniä on jo satoja. Seuralla on oma toimitalo, jossa tarjoillaan supisuomalaista ruokaa, jos kotimaan maut, kuten lohikeitto, pulla, laatikkoruoat tai makkarat aiheuttavat pahaa koti-ikävää. Muutakin tiloissa toki tehdään kuin taltutetaan kaipuuta synnyinmaahan, sieltä voi lainata kirjoja tai osallistua erilaiseen liikuntaan. Jäsenten seurassa voit keilata, kalastaa, sukeltaa, ampua jousella ja tietysti sauvakävellä. Tällä hetkellä seura odottaa uusien toimitilojen avautumista vuonna 2016 etenkin suomalaisille markkinoitavassa Siam Oriental Plaza -rakennusryppäässä.

Kuten huomaat, Pattaya on jostain syystä voittanut pysyvän sydämen suomalaisten sydämissä ja onnistuu tarjoamaan palasen kotimaata niinkin kaukana.

Lue lisää Thaimaasta:

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Korfu vai Santorini

Santorinille vai Korfulle?

Ohessa muutama pointti teille, jotka suunnittelette Kreikan-matkaa ja koetatte päättää kohdetta. Santorinille vai Korfulle? Periaatteessa kumpikin juuri sinua avosylin odottava Kreikan lomakohde sopii kaikille, mutta seuraava muistilista toivottavasti valottaa hieman niiden eroja. Niiden avulla kenties on sitten helpompaa päättää, mikä on itsellesi ja omalle pesueellesi se paras vaihtoehto.

Santorinin rannat syvenevät pääsääntöisesti nopeammin. Eli joudut olemaan siellä lasten kanssa varovaisempi. Lisäksi useilla saaren rannoista hiekka ja kivet ovat joko mustia tai punaisia, jolloin jalkapohjat ja takamus palavat herkästi.  Ja koska rannat tuppaavat olemaan syvempiä, on niiden vesi myös viileäpää kuin Korfun rannoilla. Jos siis haluat lepuutella omia hermojasi mahdollisimman paljon, onnistuu se Korfulla paremmin.
Santorinia kehutaan romanttisemmaksi. Jos matkaseurueesi on yhtä kuin sinä ja ”se ainoa oikea”, tarjoaa Santorini kenties paremmat puitteet. Siellä romantiikkaa ihan leijailee ilmassa ja näköalat ovat huikeita, joten mielitietyn kainalossa voit istuskella ja unelmoida vaikka koko yön.

Korfun yöelämä on hiljaisempaa. Koska Korfu on koko perheen lomakohde, on sen iltaohjelmakin sen mukaista. Toki menopaikkoja sielläkin on, mutta jos kaipaat jokaiselle illalle eri bailauspaikkaa, Santorinilta niitä ainakin löytyy.

Korfu sopii myös liikuntarajoitteisille ja vanhuksille mainiosti. Maasto on tasaisempaa lomakohteiden alueella, joten pääset liikkumaan ja katselemaan paikkoja laajemminkin kuin vain hotellisi parvekkeelta tai uima-altaalta. Santorinin maasto on varsin ”mäkistä”, eikä etenkään pyörätuolilla ole helppoa päästä oikein mihinkään. Sama ongelma koskee lastenrattaita ja vanhuksia, joiden lihasmassa ei ole samaa luokkaa kuin silloin nuoruuden päivinä.

Korfu on vihreämpi. Korfu on luonnoltaan ihanan vihreää, Santorinilla asiat ovat päinvastoin. Jos siis lepuuttelet silmiäsi mieluummin vehreällä näköalalla kuin majesteettisilla kallioilla, on Korfu sinulle omiaan. Jos taas haluat nähdä jotain koti-Suomesta mahdollisimman paljon eroavaa, on Santorini ihanteellinen kohde. Siellä pääset näkemään tulivuoren seinämiä ja toimivia kraattereita.

Santorini on kulttuuriltaan perinteisemmin kreikkalainen. Siellä pääset nauttimaan puhtaasti kreikkalaisesta arkkitehtuurista jne., Korfulla taas etenkin rakennukset muistuttavat naapurin eli Italian valloitusajoista. Korfua sanotaankin eurooppalaisimmaksi saareksi.

Mitä makuaistin iloihin (eli ravintoloihin jne.) tulee, löytyy kummaltakin saarelta loistava valikoima kaikenkokoisia ja -hintaisia ruokapaikkoja pienistä perhetavernoista suuriin kansainvälisen menun omaaviin ravintoloihin.  Kumpikin myös täyttää lasisi oivalla paikallisella viinillä. Aurinko ja lämpö eivät myöskään ole niissä kortilla, vaan odottavat saapumistasi.